Asiakasdemokratiaa

Ovikello soi ja nuori kumeaääninen mies sanoi: ”Taloustutkimuksesta päivää. Sopiiko, että haastattelisin Teitä? Kestää noin 15 minuuttia.”

Alkuun kyseltiin mehuista: mitä mehuja juon, kuinka paljon, mitä merkkejä tunnen, miksi juon mitä juon, mistä en pidä. Viineistä ja aikakausilehdistä kyseltiin lähes samalla sapluunalla. RAY:lläkin oli oma osuutensa. -Niin ja teatterin, oopperan ja baletin ”kuluttamisesta” kyseltiin. Vielä digikameroistakin olisi kyselty, jos olisin sellaisen omistanut.

Loppuun minut sitten tyypitettiin. Paljonko ansaitsen, ketä äänestän, mitä katson TV:stä, minkätyyppisten ihmisten kanssa olen mieluiten ja minkätyyppisten vähiten mieluiten, mitä tavoittelen elämässä ja mitä en todellakaan tavoittele elämässä.

Siinäkö se sitten oli?

”Vastaaamalla teistä tulee päätöksentekijä... Tutkimuksiin osallistuneiden vastaajien mielipiteet ratkaisevat... Vastaajana Te edustatte jopa tuhansia muita ihmisiä, joita tutkittava asia koskettaa...”
-TALOUSTUTKIMUS-

Haastattelijan mukaan minunlaisia etuoikeutettuja vastaajia on kuulemma tuhatkunta.

Pahus sentään! Mahtava juttu! Mieti, minä olen yksi tuhannesta, se on aivan eri asia kuin yksi yli viidestä miljoonasta. Ei tällaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia joka jannulle suoda. Tyytykää te vain tylsään ja vaikutuksettomaan äänestämiseen! Tai typerien blogienne kirjoittamiseen. Minä pääsen kertomaan mitä mitä mehuja juotte, mitä lehtiä luette, kenen pelejä pelaatte ja kenen esityksille taputatte.
Mutta ennen kaikkea minä määrittelen mihin suuntaan yritykset muovaavat toimintaansa. Minä kerron, yritykset kuuntelevat. Asiakas on kuningas!

KENNEDYN AIVOT

...Kas, tekstiä.

Kirjoja on viime aikoina tullut taas luettua, viimeisimpänä Henning Mankellin ”Kennedyn aivot”. Siis siitä nyt.

Keski-ikäinen argeologi nainen Louise Cantor löytää poikansa kuolleena ja on täysin varma siitä, että hänet on murhattu ja alkaa selvittämään asiaa. Taustalta löytyy hämäräperäisiä AIDS -klinikoita Mosambikissa ja monenlaisia ihmisiä. Samaan aikaan Louise koittaa käsitellä poikansa kuolemaa.

Kirjana Kennedyn aivot oli itselleni jonkinlainen pettymys. Edellä kuvatun juonen tapaisen kertomiseen menee 425 sivua. Pääpiirteissään juoni on ennalta-arvattava, merkittäviä käänteitä ei tule ja sivu sivulta juoni lähinnä vain tarkentuu odotetunlaiseksi. Epilogissa kirjailija toteaakin, että olisi voinut lopettaa kirjoittamisen sivulle 212. Olisi tosiaan voinut.

Henkilöhahmot olivat kovin tyypillisiä -lähes karikatyyrejä. Päähenkilökään ei tuntunut pääsevän tai kehittyvän oikein minnekään ja suuret ajatukset kuulostivat monesti tahattoman koomisilta. Toisaalta Mankell saattoi nimenomaan pyrkiä siihen: kuvaamaan lapsensa menettäneen äidin sekavia ajatuksia ja kuoleman syyn pakonomaista etsimistä. Yhtä kaikki olipa tarkoituksellista, eli ei, niin eipä siitä hirveästi irti saanut.

Parasta kirjassa oli pienet tarinat romaanin sisällä, niiden äärellä tuntui kuin olisi vetänyt oikein kunnolla happea keuhkoihinsa. Noissa tarinoissa oli sellainen pieni kosketus maagisuutta, ajatus jota vasta ounastelee...

Jos taas sitten puhutaan AIDS:sta ja Saharan eteläpuolisen Afrikan tilanteesta niin se on kyllä lohduttoman mielenkiintoinen aihe, niin monet asiat tuntuvat kietoutuvan tuohon epidemiaan. Yhteiskunnallisista asioista naisten huono asema, olematon terveydenhuolto, äärimmäinen köyhyys, pahentavat oleellisesti epidemiaa, mutta länsimaissa tunnuttaan kiinnostuvan lähinnä pillereiden pyörittelystä. Kuten yksi kirjan hahmoista sanoi, että ”meitä kiinnostaa vain mihin afrikkalaiset kuolevat, ei miten he elävät”.

Ymmärtääkseni Mankell on viettänyt enemmänkin aikaa tuolla köyhällä mantereella ja ymmärtää paljonkin ongelmien moninaisista syistä.Yhteiskunnalliset ja historialliset syyt saavat sivuosan, kun Mankellin keskittyy kuvaamaan AIDS -klinikoita pyörittävän miehen aivoituksia ja toisaalta päähenkilön suhdetta tapahtumiin.

Näitä ongelmia pohtiessa en voi olla mainitsematta Primo Levin dokumentaarista keskitysleiri -kirjaa ”Tällainenkö on ihminen?” Lue se -ja vieraile Rakkauden Ministeriössä.