KENNEDYN AIVOT

...Kas, tekstiä.

Kirjoja on viime aikoina tullut taas luettua, viimeisimpänä Henning Mankellin ”Kennedyn aivot”. Siis siitä nyt.

Keski-ikäinen argeologi nainen Louise Cantor löytää poikansa kuolleena ja on täysin varma siitä, että hänet on murhattu ja alkaa selvittämään asiaa. Taustalta löytyy hämäräperäisiä AIDS -klinikoita Mosambikissa ja monenlaisia ihmisiä. Samaan aikaan Louise koittaa käsitellä poikansa kuolemaa.

Kirjana Kennedyn aivot oli itselleni jonkinlainen pettymys. Edellä kuvatun juonen tapaisen kertomiseen menee 425 sivua. Pääpiirteissään juoni on ennalta-arvattava, merkittäviä käänteitä ei tule ja sivu sivulta juoni lähinnä vain tarkentuu odotetunlaiseksi. Epilogissa kirjailija toteaakin, että olisi voinut lopettaa kirjoittamisen sivulle 212. Olisi tosiaan voinut.

Henkilöhahmot olivat kovin tyypillisiä -lähes karikatyyrejä. Päähenkilökään ei tuntunut pääsevän tai kehittyvän oikein minnekään ja suuret ajatukset kuulostivat monesti tahattoman koomisilta. Toisaalta Mankell saattoi nimenomaan pyrkiä siihen: kuvaamaan lapsensa menettäneen äidin sekavia ajatuksia ja kuoleman syyn pakonomaista etsimistä. Yhtä kaikki olipa tarkoituksellista, eli ei, niin eipä siitä hirveästi irti saanut.

Parasta kirjassa oli pienet tarinat romaanin sisällä, niiden äärellä tuntui kuin olisi vetänyt oikein kunnolla happea keuhkoihinsa. Noissa tarinoissa oli sellainen pieni kosketus maagisuutta, ajatus jota vasta ounastelee...

Jos taas sitten puhutaan AIDS:sta ja Saharan eteläpuolisen Afrikan tilanteesta niin se on kyllä lohduttoman mielenkiintoinen aihe, niin monet asiat tuntuvat kietoutuvan tuohon epidemiaan. Yhteiskunnallisista asioista naisten huono asema, olematon terveydenhuolto, äärimmäinen köyhyys, pahentavat oleellisesti epidemiaa, mutta länsimaissa tunnuttaan kiinnostuvan lähinnä pillereiden pyörittelystä. Kuten yksi kirjan hahmoista sanoi, että ”meitä kiinnostaa vain mihin afrikkalaiset kuolevat, ei miten he elävät”.

Ymmärtääkseni Mankell on viettänyt enemmänkin aikaa tuolla köyhällä mantereella ja ymmärtää paljonkin ongelmien moninaisista syistä.Yhteiskunnalliset ja historialliset syyt saavat sivuosan, kun Mankellin keskittyy kuvaamaan AIDS -klinikoita pyörittävän miehen aivoituksia ja toisaalta päähenkilön suhdetta tapahtumiin.

Näitä ongelmia pohtiessa en voi olla mainitsematta Primo Levin dokumentaarista keskitysleiri -kirjaa ”Tällainenkö on ihminen?” Lue se -ja vieraile Rakkauden Ministeriössä.