Tottelemattomuudesta

Niin sain minäkin luettua Gandhin kirjoituksista kootun "Tottelemattomuudesta" -kirjan, Iirinan esimerkkiä noudatellen.

Ehkä hienointa Gandhin kirjoituksissa on oivaltava yksinkertaisuus; vain pari käsitettä riittää niin ihmisenä olemisen kuin yhteiskunnallisen toiminnan tarkkaan erittelyyn.

Gandhi jakaa ihmiselämän eläimelliseksi ja inhimilliseksi menoksi. Eläinten maailmassa vahvin vallitsee ja heikompi alistuu. Kun taas aito ihminen pysyy totuudessa ja väkivallattomuudessa (satyagraha), kääntää toisen posken ja luopuu maallisesta elämästään mieluummin kuin ihmisyydestään.

Gandhi väitti monessa kirjoituksessaan ihmisen olemuksen olevan inhimillinen ja ilmeisen monta kertaa hän joutuikin perustelemaan kantaansa aikalaisilleen. Hän myönsi yhdessä kirjoituksessaan, että ihmisen luonteen olemusta, josta on väitelty jo vuosituhansia, ei voida objektiivisesti todentaa - ja osaltaan sen takia siitä onkin väitelty niin pitkään ja hartaasti.

Yhtä kaikki Gandhi uskoi ihmisen hyväksi ja halusi antautua väittelyyn perustellaakseen kantaansa. Enimmäkseen hän pyrki osoittamaan pahuuden/ eläimellisyyden mahdottomuuden elämää ylläpitävänä voimana, minkä pohjalta seurasi ajatus ihmisyyden/ rakkauden olevan ihmisen ja elämän perusolemus.

Näissä retoriikan harjoituksissa Gandhi oli yllättävän laiska: Esimerkkinä toimikoon väite, jossa hän esitti, että jos eläin hallitsee ihmisessä niin yksikin paha teko johtaa loputtomaan koston kierteeseen ja lopulta eläimellinen ihmiskunta tuhoaa itsestä.
Mielestäni perustelu ontuu alusta loppuun: Kyllähän eläimetkin selviävät eläimellisyydessään, ei alfa-uros tapa omaa laumaansa - alistaa kyllä muttei tapa.
Se, että jos ihminen pyrkii kohti turvallisuutta, ennustettavuutta, haluaa suojaa vahvempaa vastaan, ei vielä todista mitään ihmisyydestä. Yhtä hyvin se voi olla heikkojen eläinten joukkovoimaa. "Yhdessä alfa-urosta vastaan!" Yhteiskuntasopimus on helposti perusteltavissa voimissa heikkojen, mutta kommunikaatioon kykenevien (eläimellisten) ihmisten turvaa tuovana sopimuksena. Luonnollisesti se tekee elämästä vähemmän raakaa, muttei se ihmisen olemusta muuta.

Niin jääräpäisesti kuitenkin Gandhi ajatteli ihmisen perusolemuksen olevan inhimillinen, että luultavasti hän käsitti sanan "perusolemus" eri tavalla kuin me vastaväittäjät. Mieleeni tuli kristillinen tematiikka, jossa ajatellaan ihmisen olevan aidoimmillaan taivaassa: silloin ihminen on sellainen kuin hänet oli alun perin tarkoitettukin. Tällöin "perusolemus" viittaa enemmänkin siihen millainen ihmisen pitäisi olla kuin siihen mitä ihminen on.

Tällainen käsitekikkailu tuo eettisyyden ihmisyyden olennaisimmaksi osaksi, tai paremminkin välttämättömäksi ehdoksi ihmisyydelle. Ikävä kyllä nyt en muista suoraa sitaattia, mutta Gandhi totesi "satyagrahan", so. totuudellisen, väkivallattoman, aito inhimillisen toiminnan, olevan kaikki kaikessa. Satyagraha on tie ihmisyyteen. Tästä tiukan etiikan eetoksesta käsin on helppo käsittää Gandhin lausahdus, että "päämäärä ja menetelmä ovat lopulta sama asia".

Monta muutakin teemaa olisi Gandhin kirjoituksista voinut nostaa esille, niistä sitten ehkä joskus toiste. Itselle jäi sellainen kipinä, että varmasti tulee vielä joskus tutustuttua tuon "suuren sielun" (mahatma) aatoksiin ja elämään tarkemminkin. "Tottelemattomuudesta" oli varsin hyvä kirja aloittaa tuo tutustuminen. Suosittelen.